Hiihtämässä

Blogipäivitystä pienen tauon jälkeen!

Suomen ja Itävallan viranomaiset ovat muinoin tehneet mainion päätöksen, kun sekä Etelä-Suomen että Itävallassa Steiermarkin (maakunta, jonka pääkaupunki Graz on) koululaisten hiihtolomaviikoksi on määritelty viikko 8. Olimme siis samaan aikaan ja jopa samassa paikassa mutkamäessä Suomesta tulleiden sukulaisten kanssa! Isohussen vanhemmat sekä sisko ja veli perheineen tulivat hiihtolomareissulle Kirchbergiin, ja samaan paikkaan sitten ängimme mekin. Kirchberg (Kitzbühelin lähellä) oli osalle joukosta tuttu jo aikaisemmilta vuosilta, samoin Zwergerin perheen pitämä Daxer Krug, jossa yövyimme koko porukka.

Voi hyvänen aika mikä paikka, rinteitä rinteitä rinteitä... Isomattella meni laskut sekaisin, niin lukumäärä- kuin mäenlaskutkin. Joissakin rinteissä oli vähän turhan tiukassa laskijoita, mutta  väljempiäkin paikkoja löytyi. Yhtenä päivänä saimme tuta mitä taivaalta helottava aurinko alppirinteillä voikaan olla, mutta muuten taivas oli pilvessä ja luntakin satoi aika reippaasti.

Pikkumatte ja serkkuperhe

Itävaltalaisethan tunnetusti syntyvät laskettelumonot jalassa, ja rinteessä viihdytään pienestä pitäen. Ihailimme kuvassa näkyvää (ja kameraan pyllistävää) itavaltalaisäitiä, joka oli liikenteessä kahden pienen lapsensa kanssa (kumpainenkin on kuvasss) - yksin. Edes tuolihissin hoitaja ei kommentoinut tilannetta sanallakaan, hyppäsi vain salamana avustamaan toisen nyytin tuolille kun äiti nosti toisen!

Liikuimme viikolla erilaisissa kokoonpanoissa, ja välillä Isohussekin päästettiin vapaalle. Alla olevassa kuvassa näkyvä läiskä on Isohusse, joka nousukarvailee ylös rinteiden ulkopuolisessa (mutta turvallisessa) rinteessä. Nousukarvaileminen tarkoittaa siis sitä, että tietynlaisten laskettelusuksien pohjaan kiinnitetään suksen pituiset, lyhytkarvaiset kaistaleet. Suksien side on erityinen, takaside on avattavissa ja etuside on saranoitu. Nousukarvat luistavat eteenpäin, mutta niiden pito taaksepäin on karvojen ansiosta todella hyvä. Niiden avulla suksilla voi vuorotahtihiihtää rinnettä ylös. Ylös päästyä ensin ihaillaan maisemaa ja sitten rullataan karvakaitaleet suksien pohjasta pois, lukitaan siteet ja lasketellaan alas. Tällainen luomuhiihto on täällä melko suosittua, ja iltapäivällä rinteiden reunoja pitkin näki päivittäin nousukarvailijoita matkalla rauhalliseen tahtiin rinnettä ylös. Joukostamme Isohusse oli ainoa, joka oli kiinnostunut tästä ylöspäinkipuamisesta - meitä muita kiinnosti enemmän se alaspäin liikkuminen.

Nuoli auttaa havaitsemaan kuvasta nousukarvailevan Isohussen!

Kroolia ja rintauintia

Ihan ei kai vielä voi sanoa, että meille olisi jo ehtinyt muodostua täällä rutiineja - mutta jos mikä niin viikottainen uimahallikeikka voisi sellainen jo olla. Alkuun uimahallissa kävivät Isohusse ja lapset, kun Isomatte ensin oli sidottuna pölynimurin varteen ja sen jälkeen työtehtävän eli verkkokurssin toteutukseen. Mutta tällä viikolla olimme vihdoin altaassa koko porukka.

Uimahalli, tai nykytermein ilmaistuna wellness center sijaitsee Eggenbergissä, Pikkuhussen koulun läheisyydessä. Sisäänkäynti muistuttaa pahasti jääkiekkohallia, mutta meno rauhottuu heti eteisaulassa.

Materiaalit ovat kauniita ja kekseliäitä, värillistä julkisivulasia, sileitä, taidolla valettuja betonipintoja ja niihin maalattuja kuvioita, taidokkaasti sävytettyä, moniväristä lasimosaiikkiseinää. Uimahallin kattoratkaisu on hieno: Yläpohjan sisäpuolinen pinta on liimapuuta, mikä tekee hallin akustisesti erittäin miellyttäväksi. Akustiikkaa parantaa vielä pingotetut kangasaiheet, joiden tehtävänä on myös hajottaa perusloisteputkista tuleva valo.

Myös tilankäytöllisesti halli on kekseliäs. Pukeutumistila on unisex, vaatteet laitetaan kaappeihin, ja uikkarit puetaan päälle kaappirivistöjen päistä löytyvissä pukeutumiskopeissa. Suihkut ja vessat on sentään eri sukupuolille erikseen! Kaiken kaikkiaan tilaa säästyy, ja lopputulos on voitu tehdä avoimeksi ja väljäksi.

Hallista lisää kuvia löytyy arkkitehtitoimisto Fasch & Fucshin sivuilta. Aurinkoiset kesäkuvat näyttävät houkuttelevilta!

Viihdyimme altassa erinomaisesti, yhteenlaskettu uintimatkamme ylitti neljä kilometriä!

Faschingdienstag!

Isomatte on grazissaolonsa aikana työskennellyt arkkitehtuurin historian perusteiden harjoitustyön verkkototeutuksen kanssa - yhdessä Roomassa asuvan kollegansa kanssa. Meidän ulkosuomalaisten opettajien kurssilaiset ovat Otaniemessä! Kurssin  keskustelu ja ohjaus käydään Facebookissa, ja keskustelun avauksina toimivat Roomasta käsin tulevat postaukset. Ensimmäinen niistä koski karnevaaliaikaa. Siitä Isomatte oppi, että karnevaali aloittaa pääsiäistä edeltävän paaston, jossa 40 päivän ajaksi luovutaan lihan syönnistä. Sanan taustalla ovat latinan sanan carnem (liha) ja levare (poisto). Karnevaali-juhlan juuret löytyvät varhaiskristillisestä ajasta ja saman perinteen jatkoa on myös Fasching, eli laskiainen.

Laskiaistiistaita on perheessämme vietetty eri tavoin. Pikkuhusse ja Isohusse olivat kilparinteessä Wald am Schönen Passissa, Pikkuhusse Itävallan koulujen välisessä laskettelukilpailussa ja Isohusse Akateemisten vastaavassa!

Pikkumattella puolestaan oli koulullaan laskiaisjuhlat, johon kuului naamiaisasuun pukeutuminen. Hahmoksi oli valittu intiaani, ja pukua oli kotona valmisteltu monena iltana:

 

Tänä aamulla saatoimme esitellä intiaanineito Nice Dolphinin!

Pikkulintuja letissä!

Pikkumatten koululla oli hyvä meno, suuri osa lapsista ja lähes kaikki opettajat ja avustajat olivat varustautuneet naamiaisasuilla. Oli poliisia, punkkaria, kreikkalaista jumalatarta, kissoja, tiikereitä, ritareita... koulu oli hetkessä joutunut positiivisen, mutta turvallisesti opettajien hallussa olevan anarkian kentäksi. Koulupäivä oli lyhyt, ja se sisälsi vierailua muissa luokissa, pelien pelaamista ja herkkujen syömistä.

Laskiainen näkyi katukuvassa myös. Jos koulussa naamiaispukuja oli eniten pienemmillä koululaisilla, niin illalla kaduilla kulki opiskelijoita ja myös meitä keski-ikäisiä erilaisiin pukuihin sonnustautuneina matkalla kohti baaria. Tai sitten kevyempi versio oli kulkea hassu hattu päässä tai muikea kissameikki kasvoilla illanistujaisiin. Kahviloiden edustoille oli tehty yhden illan ulkobaareja, ja vanhassa kaupugissa yhdelle lähiaukiolle oli rakennettu ulkobailauspaikka telttoineen. Kaupat menivät aikaisin iltapäivällä kiinni, ja kaupunki valmistautui juhlimaan. Laskiainen täällä on ikäänkuin kevytversio meikäläisestä vapusta.

Päivällä Isomatte näki useita ihmisiä, jotka kantoivat konditorioista tilamiaan useita laatikollisia krapfeneita, paikallisia laskiaispullia. Illalla söimme mekin krapfeneita, tomusokerilla koristettuja munkkeja sekä aprikoosihillolla että vaniljakiisselitäytteellä.  Munkit olivat herkullisia, niin herkullisia, että unohdimme ottaa niistä valokuvan! Mmm... ehkäpä joudumme ostamaan vielä toiset!

Lauantaisaunassa

Lauantaina olimme koko perhe Pikkumaten koululla koulujuhlassa. Kaikki luokat esiintyivät, musiikkia, laulua, jännittäviä koko luokan yhteislausuntoja (joiden tarkastelu meiltä jäi esiintymisen tarkasteluksi kun tuo sisältö ei oikein auennut) ja eurytmiaa (jota mm. Pikkumaten luokka teki). Mukana oli myös jännä rytmiesitys, jossa esiintyjät liikkeillään ja tekemisillään saivat aikaan tasaisen rytmin, jonka turvin he laskivat numeroita yhteen ääneen - jättäen aina tietyt numerot sanomatta. Kuulostaa kryptiseltä, mutta oli jännää seurattavaa ja perustui hyvään keskittymiseen ja oman rajatun tehtävän suorittamiseen.

Koululta lähdimme viikonloppumatkalle kohti Lachtalia, laskettelukeskusta n. 80 km päässä Grazista.  Saavuimme Lachtaliin neljän kieppeillä, ja lähdimme tutustumaan paikkaan. Sää oli tuulinen ja lunta pyrytti voimallisesti, mutta se ei haitannut, sillä katseemme suuntautuivat kohti kelkkarataa, joka metsään oli kissalla ajettu. Rata oli pitkä (1,5 km?) ja kenen tahansa käytettävissä. Meillä oli mukana pensionaattimme lainakelkka, paikallista mallia oleva puukelkka, ja sillä pääsimme testaamaan mäkeä. Hurjaa kyytiä - Isomatte on edelleen sitä mieltä että ei ole Sarviksen muovipulkan voittanutta... ainakin kierähdyspysäytys käy sillä helpommin!

Illan kohokohta löytyi pensionaatista, sillä vuokrasimme itsellemme saunavuoron. Olimme henkisesti valmistautuneita ruotsalaistyyppiseen mietoon hikoiluhuoneeseen, mutta pääsimmekin oikein kunnon saunaan kunnon lämpötiloissa. Kotoisa tunnelma, kun kiuaskin oli Helon! Saunatilojen kokonaisuus oli hieno, varmaankin 1970-luvulta, ja nyt ah niin retromuodikas. Pisteenä i:n päällä oli kylmävesiallas, jossa muut melkjein asuivat ja Isomattekin käväisi.

Allas, hrrrrrr!

Tämän retrompaa ei kai voi olla.... solarium (?) jostakin 1970-luvulta! Tyydyimme vain ihailemaan sitä.

Seuraavana päivänä olimme heti aamusta rinteessä, ja meillä oli hieno tuuri sään kanssa. Vaikkakin tuuli oli melkoinen, ja pakkasta jopa miinus yhdeksän, niin löysimme hyvät rinteet, joissa saattoi suhata mukavasti myötätuuleen, ja joissa nousut tapahtuivat kuomullisella tuolihissillä. Pikkumatte ja Isomatte löysivät hyvän sinisen rinteen (joka kyllä oli jyrkempi ja vauhdikkaampi kuin viereinen punainen!) ja viihtyivät siellä, ja Pikkuhussellle ja Isohusselle oli riittävästi mustia. Niin oli mainio päivä, että Isomattellekin jäi illuusio jonkinasteisesta edistymisestä!

Parhaillaan on käynnissa alppihiihdon MM-kisat, ja sen huomasi myös rinteessä. Yhtäkkiä hissijono puolenpäivän jälkeen lyheni puoleen ja rinteisäs oli selkeästi enemmän tilaa. "Lounasaika", ajattelimme, ja suuntasimme itsekin rinnekuppilaan. Eikä mitä, rinteistä kadonnut joukko oli sulloutunut pieneen ruokapaikkaan ei suinkaan syömään, vaan katsomaan jotakin MM-kisojen tärkeäksi katsottua osakilpailua!

Pankkisuhde

Puolen vuoden oleskeluun ulkomailla kuuluu paikallisen pankkitilin avaaminen, ja se meillä oli ohjelmassa heti ensimmäisinä päivinä Grazissa. Marssimme optimistisina pankkiin, "päivää, haluaisimme avata tilin", ja saimme heti ystävällisen mutta vakavahenkisen kehoituksen hoitaa ensin maistraatin muuttoilmoitus kuntoon. Sen jälkeen voisimme palata asiaan.

No, kun tämä paperi saatiin aikaiseksi, oli aika palata pankkiin. Ajattelimme, että keskieurooppalaiseen tapaan se varmaan onnistuu perheen miehiseltä aikuisjäseneltä ihan molempien vanhempien puolesta. Isohusse esitti asiansa palvelupisteellä, josta hänet ohjattiin pankkisaliin ensin yhden virkailijan luokse. Tilin avaaminen vei kolme varttia ja sitä tehtiin ei yhden vaan kahden pankkivirkailijan voimin. Papereita oli useita ja allekirjoituksiakin tarvittiin useita. eikä puolisoa niin vaan liitetty tilin käyttäjäksi, vaan Isomatten oli käytävä pankissa erikseen (niin kuin pitääkin). Myös hänen istuntonsa kesti ainakin lähemmä puoli tuntia, paperit käytiin tarkkaan läpi (mm. piti allekirjoittaa paperi, jossa vannoo ettei omaa kytkentöjä terroristiliikkeisiin - tämän ymmärtämiseen ei meinannut saksantaito riittää) ja sen jälkeen tehtiin yhdessä pankkivirkailijan kanssa vielä ensimmäinen tilillepano ja maksupalvelupyyntö. Tilillepano tapahtui toisen virkailijan toimesta salin toisessa päässä asiakaspalvelupisteillä. Sen jälkeen marssimme vielä täytetyn pankkisiirron kanssa pankkisalissa olevan ottoautomaattia suuremman kapineen luokse, pankkisiirto syötettiin sisään, painettiin nappuloita, ja kohta kone sylki skannatun tulosteen pankkisiirrosta, josta tuli meidän tositteemme siitä, että maksu oli laitettu koneistoon sisään. Siihen oli tyytyminen!

Eli tässä vaiheessa olimme työllistäneet kaiken kaikkiaan viittä henkilöä yhteensä yli tunnin ajan.

Jäimme siihen ymmärrykseen, että kortit ja tunnusluvut tulevat kotiin, ja kortit tulivatkin puolentoista viikon jälkeen. Mutta tunnusluvut eivät tulleet. Odottelimme vielä seuraavalle viikolle, ja kas, Bank Austrian kuoret tupsahtivat kotiin. Mutta ne eivät sisältäneet tunnuslukuja, vaan kohteliaan kirjeen, jossa varmisteltiin sitä, että ovathan korttimme tulleet perille, ja jos eivät, niin voisimmeko siinä tapauksessa ottaa välittömästi yhteyttä konttoriin?

Lopulta Isohusse taipui ja kävi työpaikkansa viereisessä pankkikonttorissa vain kuulemassa, että hän voi kysellä tällaisia asioita vain siitä kottorista, missä hän on alun perin asioinut.

Kun Isohusselle koitti sopiva päivä piipahtaa pankissa, niin kävikin ilmi, että sekä pankkikortin tunnusluku että internet-pankkitunukset saikin konttorista, ja ne olisi voinut sieltä hakea koska vain korttien tuntua. Olimme taas ymmärtäneet vain puolet ja jättäneet loput lukematta... Jälleen Isohusse työllisti useampaa henkilöä, yksi antoi tunnusluvun ja toinen Internet-oikeudet, ja kaikki tapahtui taas isossa, hieman hahmottumattomassa pankkisalissa, jossa asiakkaat puikkelehtivat pöytien lomassa ja printteri, jolle tunnukset tulostettiin on ihan kaikkien saavutettavissa. Ja ei niitä Isomatten tunnuksia onneksi Isohusselle annettu, vaan Isomatten piti hakea ne erikseen.

Nyt olikin jo aika ryhtyä kertyneiden laskujen maksuun, ei kun tuumasta toiseen. Mutta ei... nettipankin ovi ei auennut. Ei vaikka tunnuslukuja löi miten päin ja eri vaihtoehdoilla. Takaisin pankkiin. Isomatte meni asiakaspalvelupisteeseen, kysyi ensimmäiseltä virkailijalta, joka kutsui paikalle toisen, jonka kanssa yritettiin saada nettipankki aukeamaan, ja lopulta kolmas virkailija keksi, mistä oli kyse - nettipankkioikeudet oli annettu, mutta niitä ei oltu aktivoitu. Nyt pitäisi nettipankin toimia! Totesimme, että elämässä on niin valtavasti rukseja raksittavina, että ei ihme, että välillä joku jää tekemättä.

Yhteensä olemme pankkitilin takia käyneet pankissa asiaa hoitamassa kuusi kertaa, aikaa on mennyt kaiken kaikkiaan yli pari tuntia, ja olemme työllistäneet useita henkilöitä. Olemme saaneet pankkitilin, nettipankkitunnukset ja pankkikortit. Maksamme tästä palvelusta tämän kuluvan puolen vuoden aikana yhteensä 30 euroa. Olemme saaneet hyvää ja ystävällistä palvelua, mutta suomalaiseen, riviasiakkaita torjuvaan pankkimaailmaan tottuneina meidän on vaikea ymmärtää, miten monimutkaisesti ja (meistä) tehottoman tuntuisesti toimiva pankki voi pysyä pystyssä?

Oli miten oli, ensimmäinen lasku itävaltalaiselta tililtä on maksettu - ihan kotoa käsin nettipankissa. Hyvin toimi.

Koirankakkapussiautomaatti!

Kuukausi täällä Grazissa on tullut täyteen, ja vasta eilen Pikkumatte ja Isomatte huomasivat sen: koirankakkapussitelineen! Se kököttää siinä risteyksessä, josta päivittäin kuljemme, ja vasta nyt se iskostui huomiokenttäämme. Hieno peli, yksinkertainen käyttöliittymä ja vielä pussejakin sisällä. Ja miten hienoja pusseja - nappasimme yhden Telmalle kotiinviemistuliaisiksi.

Nyt täytyy jatkaa huomioiden tekemistä ja spotata, että onko näitä värkkejä täällä enemmänkin? Ja osaavatko paikalliset hauvat kakkia juuri tämän telineiden lähettyvillä?
 

Iltakävely Ljubljanassa

Lyhyen Slovenian-retkemme aikana ehdimme tehdä havaintoja slovenian kielen vokaalisäästäväisyydessä. Mitä turhaa törsätä hyviä vokaaleja, kun pienemmälläkin määrällä tulee toimeen. Näin reissun jälkeen tuli käytyä poimimassa nettisanakirjasta pari mieleen jäänyttä. "Trg" tarkoittaa aukiota, katua, markkinoita tai toria. Tästä innostuneena Isomatte uumoili heti että mainio lähipizzeriamme nimi "Trta" varmaan tarkoittaisi torttua, mutta ehei, se tarkoittaakin viiniköynnöstä!

Mmm, loistava pizzeria, suosittelemme!

Lähes koko lauantai-päivän oli satanut, ja vesisade vaihtui alkuillasta kämmenenkokoisiin rämtärätteihin. Kahdeksan tienoilla ljubljanan katunäkymiä peitti kymmensenttinen paksu ja märkä loskapeite. Isomatte (joka oli varustautunut goretex-kengillä ja sateenpitävällä takilla) lähti vielä tarpomaan räntäisiä katuja. Kuppilat, kahvilat ja ravintolat näyttivät kutsuvilta, mutta väkeä oli vähän liikkeellä. Kaduilla liikkui lähinnä kaupungin puisto-osaston autoja ja työntekijöitä (lauantai-iltana kahdeksan yhdeksän välillä!!!?)... ja Isomatte. Ja pari koiranpissittäjää.

Ljubljanan sillat on valaistu vihreästi!

Ljubljanica-joen yli on monia siltoja, ja kaupungin keskipisteen muodostaa kolmen sillan yhteenlittymä. Hieno rakennelma, joka ikäänkuin tekee aukion joen päälle.

Viikonloppuna Ljubljanassa

Teimme viikonloppumatkan naapurimaahan Sloveniaan, parin tunnin matkan päähän Ljubljanaan. Lähdimme perjantai-illalla, ja olimme perillä kahdeksan maissa. Yöpymispaikka oli löytynyt jälleen Airbnb:n kautta. Asuimme vanhassa kaupungissa Alesin ja Petran vuokraamassa hauskassa pienessä kaksiossa.

Kauppaportiikki, joka rajaa toria yhdeltä reunalta. Näytti vahvasti siltä, että juuri tori oli se paikka, josta paikalliset ruokatarvikkeensa ostivat

Torielämää.

Kauppatori linnan muurilta kuvattuna.

Ljubljanan linna kaupungin yllä - sateessa pieni tauko!

Linnassa toimi maistraatin tai vastaavan vihkipiste, ja tänäkin lauantaina ainakin yksi pari vihittiin. Hääjuhlaan osalistuvien autot oli asianmukaiesti koristeltu.

Matkamme oli oikein mukava, mutta "tähdet eivät nyt olleet oikein kohdallaan": Ljubljanan päälle asettui matalapaine, joka parhaillaan purkautui ukkosena ja kaatosateena. Lauantai-aamupäivän saatoimme kulkea kaupungilla, mutta iltapäivästä alkoi kaatosade, joka alkuillasta muuttui räntasateeksi. Lopputulos oli 10 cm märkää lunta kaupungin päällä. Matkaa edeltäneet huippulämpimät kevätpäivät olisvat kaiken lisäksi rohkaisseet osan matkalaisista liikkeelle pelkillä pikkukengillä.
 

Myös matkalaiset eivät olleet aivan iskussa: Pikkuhusselle nousi lauantai-iltapäivällä kuume ja Isomatte makasi puolestaan koko sunnuntai-päivän migreenissä. Mutta muut saattoivat nautiskella kauniista, aurinkoisesta säästä tekemällä matkan Postojnska jamaan, Euroopan suurimpaan luonnonvaraiseen luolaan.

Postojnska Jaman 'spagettigalleria'

Ljubljanasta 30 km lounaaseen sijaitsee laaja tippukiviluolasto, Postojnska Jama. Käytimme sunnuntaipäivän nähdäksemme tämän Slovakian ykkösmatkailunähtävyyden. Vastaavissa luolissa käymättömillä kokemus oli upea ja vähän karmivakin.Hitaasti kasvavat tippukivet kun tuntuvat niin elollisilta, että ei oikein millään ymmärrä missä on. Tunnelmaa kevensi se, että luolaan mentiin pienellä junalla, joka kulkee 20 km pitkän luolan sisuksiin 5 km:n matkan.

Tippukiviluolamatkuilun perspektiivit avartavat. Luola on täynnä ylhäältä ja alhaalta toisiinsa kurottavia ja yhteenkasvaneita tippukivipilareita. Kuitenkin tällainen kivi kasvaa 1cm 100 vuodessa. Pyramidien rakentamisesta on siis aikaa vain 45 cm.