Kirjastossa, jälleen

Isomatte pääsi huhtikuussa jälleen kirjastoon, tällä kertaa Wienin Hofburgin, eli Habsburgien linnan barokkikirjastoon, Prunksaaliin (1723-40). Iso, tynnyriholvattu pitkä tila, jossa on niin ikään tynnyriholvattu poikkilaiva ja ristikeskuksessa poikkilaivan suuntainen ovaali kupoli. Toisin kuin Admontin luostarissa, niin tässä (Itävallan kansalliskirjaston) salissa on säilyneenä eri tavalla patinaa ja vanhojen kirjojen tuoksua. Kirjastosali on sävyltään harmaan vihreä, kirjahyllyt lehtereineen tummaa puuta, tynnyriholveja kannattelevien pylväiden välissä on vaaleita patsaita. Keskikupoli on kerrassaan hieno, perspektiiviharhat toimivia ja taidokkaita, ja kupoliin juuressa olevat ikkunat antavat holvivaipan freskoille hienon valon. Mutta jokin mättää, häiritsee, aiheuttaa visuaalista tinnitystä ja rikkoo kokonaisuuden - mutta mikä?

Lauma valokuvaajia turisteja, joihin itsekin kuulun - ei. Raskaanpuoleiset vitriinit, jotka rajaavat kulkuväylää ja estävät kuvien ottamisen juuri siitä kohtaa, mistä haluaisi - ei. Suuri määrä korkeita puutikkaita, joita on siellä täällä ja ylimääräiset parkkeerattuina ikkunasyvennyksiin, niin että ikkunasyvennyksistä laastikoristeluineen ei saa kuvia - ei. Vaan ne onnettomat kohdevalaisimet, joilla tunnelma on onnistuttu sekoittamaan.

Prunksaal on mainio esimerkki teknisten järjestelmien päivittämisestä niin, että tilan arkkitehtuuria ja sen erityispiirteitä ei ole otettu huomioon. Barokkiarkkitehtuuri on päivänvalon arkkitehtuuria, ikkuna-aukkojen taitavaa sijoittelua niin, että arkkitehtuurin muodot ja tilojen arkkitehtoninen rytmi tulevat esiin. Nyt hienosti säilyneeseen tilaan on tuotu uusi kerrostumia, joka voimakkuudellaan sekoittaa vanhan. Salin valaistus on käsittämättömällä tavalla hoidettu spotein, joita oli suunnattu sekä kirjoihin että kattoholveihin ja niitä kannattavien rakenteisiin. Valo oli luonteeltaan liian terävää ja liian voimakasta tilaan, ja sitä ennen kaikkea tulee suunnista, joista sitä ei alun perin oltu ajateltu tulevan. Valaisinten sijoittelussa oli pyritty korostamaan ja nostamaan esille hylly- ja lehterirakennelmien muotoja, mutta tämä yritys ei onnistunut. Lopputuloksena oli käsittämättömän vahvoja varjoja väärissä paikoissa, tai kokonaisuuden kannalta vähemmän merkityksellisten kohtien korostamista, mikä sekoittaa sitä arkkitehtonista ajatusta, joka alkuperäisellä suunnittelijalla Johann Bernhard Fischer von Erlachilla oletettavasti on ollut.

Jahka Isomatte oli päässyt jyvälle tästä arkkitehtuurikokemusta kakofonisoivasta seikasta, saattoi hän jälleen palata tutkailemaan varsinaista kokonaisuutta ja etsimään kuvakulmia, joissa spoteista oli mahdollisimman vähän haittaa.

Kasveja vaaka- ja pystysuunnassa

Tämän viikon ajan grazilaiset ovat hämmästelleet kelejä, jotka ovat tuoneet kevään sijaan kesän Graziin - lämpötilat ovat olleet kahdenkymmenen paremmalla puolella, ja T-paidat ja sandaalit on kaivettu esiin. Tai sitten ei ole kaivetu esiin, vanhempi väki (johon Isomattekin jo alka lukea itsensä) pitää vielä sinnikkäästi paksummasta takista kiinni ja tuskailee omalaatuista kuumuutta! Niin lämmintä on ollut, että ikkunat ovat asunnossamme jääneet jo monena yönä raolleen.

Keskikaupungin iltaiseen äänimaailmaan on tullut uusi kerrostuma, sillä kaikki kynnelle kykenevät kahvilat ja ravintolat ovat kolminkertaistaneet asiakaspaikkansa tuomalla terassikalusteet aukioille ja jalkakäytäville. Graz istuu ulkona ja nauttii lämpimästä säästä ja viettä sosiaalista elämää pitkälle yöhön. Nyt autoton vanhakaupunki todella näyttää miellyttävät kasvonsa. Olemme nautiskelleet iltakävelyillä puheen sorinasta ja sosiaalisen elämän äänimaailmasta, joka täyttää kadut ja kaupunkiaukiot - ja joka pääsee hyvin kuulumaan, kun autot on rajattu vanhankaupungin ulkopuolelle!

Puistot kasvattavat kevätloistoaan, ja puisto-osasto on ollut ahkerana. Tämän viikon maanantaina suihkulähteet käynnistettiin:

Kuva on maanantailta, jolloin suihkulähteet käynnistettiin - vesiallas alkaa vähitellen täyttyä!

 Ja viikossa kukkaistutukset ovat roihahtaneet, ainakin nämä korkeat keltaiset rehut viimeisen viikon aikana:

Vasemmalla kukkaistutus Herrengassen päätypuistossa viikko sitten: korkeat keltaiset kukat olivat pienehköjä, pölyhuiskamaisia tötteröitä orvokkien keskellä. Ja tilanne nyt - varrenakasvu viikossa 150% ! Saa nähdä, minkälainen kukasta tulee.

Iltakävelyllä tuli vastaan Mur-joen länsilaidalla myös oheinen hauska pysäköintiluolan sisäänkäynti, joka sekin on odottanut kevään kasvukautta:

Sisäänkäyntiportaat pysäköintiluolaan - itse asiassa olisi pitänyt käydä katsomassa että miltä näyttää pysäköintipaikka, jonka sisäänkäynti on näin miellyttävä!

Kevätmeininkiä

Kyllä, nyt se on täällä, selkeästi aistittavissa, ja niin vahvana, ettei voi enää tulla takatalvea (...eihän?). Kevät nimittäin. Päivällä lämpötilat kipuavat jo hämmentäviin lukemiin, mikä on saanut paikalliset kaivamaan kaapista lyhyet hameet, sirot kävelykengät. t-paidat ja lyhyet housut. Jossain määrin siirtymä keväiseen varustukseen on tapahtunut kalenteria, ei lämpömittaria katsoen, ja parin viime viikon kylminäkin päivinä grazilaiset ovat uhmanneet säätä melko heppoisella vaatevarustuksella. Mutta tällä viikolla aurinkoisina päivinä on lämpötila suojaisissa paikoissa jo helposti lähennellyt kahtakymmentä astetta.

Ja puiden silmut - ne puhkeavat juuri näinä päivinä. Sisäpihallamme on (täälläkin!) onnenpensas, joka pontevana on jo aivan keltaisena. Alla olevan kuvan Isomatte on fotoshoppaillut keittiön ikkunasta ottamistaan kuvista. Kiinnittäkäämme huomiota siihen villiviiniin, joka on istutettu keltaisen onnenpensaan taakse. Sen vahvan miehen hauiksen paksuinen runko nousee matalan autotallirakennuksen katolle, luikertelee pitkin kattoa paksun mukavan kattokompostin keskellä ja nousee siitä sitten peittämään koko naapurirakennuksen julkisivun. Olemme kauhunsekaisella ihastuksella tarkastelleet lähes tasakattoisen autotallin vesikatteen päälle kertynyttä biokerrostumaa, joka lähiviikkoina tulnee puhkeamaan täyteen loistoonsa!

Päätimme nautiskella aurinkoisesta ja lämpimästä päivästä patikkaretkellä jossakin päin Grazia. Lähdimme liikkeelle autolla kaupungin katuja kohti pohjoista, ja noin 20 minuutin ajon jälkeen olimme ohittaneet Andritzin kaupunginosan ja vähän muitakin. Lopulta katu muuttui hyvin kapeaksi ja 34% jyrkkyiseksi tieksi (täällä jyrkän mäen alussa jyrkkyys ilmoitetaan liikennemerkillä). Kiipesimme ylös, kunnes ajoimme vanhan tilakeskuksen pihaan, johon tie päättyi. Piha, joka  oli vähän niin  kuin kyläaukio, toimi myös retkeilijöiden parkkipaikkana. Aukion reunoilta lähti eri suuntiin teitä ja polkuja, ja yhtä pellon laitaa nousevaa polkua me lähdimme kipuamaan.

Kevään ensi pilkistyksiä!

Tämä rehu on paikallinen leskenlehti, siis "kevään ensi kukkanen". Ja leskenlehtiä täällä kasvaa myös!

Kävelyreitti oli väliin kapeampi, väliin taasen hyväkuntoinen autotie, merkitty puihin maalatuilla puna-valko-puna -raidoilla ja keltaisilla selkeillä viitoilla. Tai siis, viitat olisivat olleet selkeät, jos olisimme tienneet minne olemme menossa, tai jos olisimme painaneet mieleen, minkä nimisestä paikasta lähdimme...

Maisemat olivat hienoja, jyrkkiä (hoito)metsärinteitä, ja kohdissa, jossa "hoito" oli edennyt avohakkuuseen saatoimme ihailla pitkää laaksomaisemaa ja laakson takana siintäviä lumihuippuisia vuoria.

Isohusse ja Pikkumatte pyökkimetsässä.

Patikkaretkemme alun jyrkkyys tasaantui vähitellen, ja huipulle kiipeämisen sijaan päätimme kiertää kukk...mäen...eh...meikäläisittäin... vuoren??? Kuljimme paikallisittain hyvin vaatimattoman nyppylän kuvetta pitkin. Parissa polunmutkassa tuumimme, mihin päin lähteä, ja luotimme Isohussen sisäänrakennettuun GPS:ään: "Minä luulen, että auto on tämän ja tuon seuraavan mäen välissä!" No, itse asiassa näin juuri oli, ja reilun parin tunnin päästä laskeuduimme  takaisin sille samalle kyläaukiolle, jolta olimme lähteneet.

Isomatte yritti ennen lähtöä saada kisukontaktia paikallisasukkiin - ikävä kyllä laihoin tuloksin.

"Mitähän tuokin nyt tuossa...?"

Mukavassa seurassa eläintarhassa

Tämä pääsiäisen vietto, tai siis oikeammin lasten pääsiäislomailu ei ota loppuakseen ollenkaan - Pikkuhusse on sentään jo aloittanut koulunkäynnin, mutta Pikkumatte lomailee vielä tämänkin viikon. Viime viikolla olimme siis pääsiäislaskettelureissulla Gasteinissa, ja pääsiäisviikonlopuksi palasimme takaisin kotiin Graziin. Pääsiäiseen sisältyi mahtiyllätys, kun saimme kuulla toisenkin tuttavaperheen Suomesta tulleen Itävaltaan, tarkalleen sanoen Steiermarkiin pääsiäisen viettoon. Tapasimme pääsiäissunnuntaina Herbersteinin linnan maille perustetussa eläistarhassa, Tierwelt Herbersteinissa, joka on reilun puolen tunnin ajomatkan päässä Grazista itään. Tietysti aamulla tuli kiire, ja kamera jäi kotiin, ja puhelimen muisti oli kuvia täynnä - mutta tämän jutun kuvat löytyvät netistä!

Herbersteinin eläintarha tarjoaa hienon tavan tutustua koko alueeseen ja sen asukkeihin. Joka päivälle on tehty eläinten ruokintaohjelma, jossa tasatunneille on ilmoitettu tietyt ruokittavat eläimet. Ilmoitettuna aikana eläintenhoitaja tai kaksi tulee kyseisen eläimen aitauksen luo ruoan kanssa, heittää/ asettaa/ ripustaa ruoan eläimen saataville, (leijonien tapauksessa poistuu ruokintatilasta) ja kun eläintarhavieraat katselevat eläimen ruokailua, niin eläintenhoitaja samalla kertoo kyseisestä eläimestä ja eläinlajista, ja niiden elämästä sekä eläintarhassa että villinä luonnossa. Kertomukset ovat seikkaperäisiä ja hauskoja (tämä on oletus - tuttuun tyyliimme ymmärsimme 15%-25%, mutta onneksi C. suomensi meille!), ja lopuksi eläintenhoitajilla on aikaa ja mielenkiintoa vierailijoiden kysymyksille.

Näin tutustuimme leijonaherrojen Simba ja Brutus ruokailuun (aika isoja kisuja, ei nyt varsinaisesti tullut Tikru mieleen), eteläamerikkalaisten karhujen elämään (helilä oli kasvisruokavalio), puumiin (joiden ruoka tarjoiltiin aitausta rajaavan aidatun kallion päältä, eläintenhoitaja ripusti rotan virvelin narun (ei siiman) päähän ja roikutti rottaa niin, että puuma joutui hyppäämään) ja gepardeihin. Viimeksi mainittujen ruokintaan oli kehitetty mitä mainioin ruokintaratkaisu. Aitaus oli pitkänomaisen muotoinen, suurin piirtein sata metriä pitkä ja neljä-viisikymmentä metriä leveä. Aitauksen toisessa päässä oli suojattu kaksikerroksinen torni, johon eläintenhoitajat lihakimpaleiden kanssa menivät. Tornissa oli (vaakasuuntainen) moottoroitu kääntöpyörä, ja kaksi muuta vapaasti pyörivää plokia oli aitausalueen kahdessa muussa kulmassa. Kääntöpyörä (siis sellainen, jotka on hiihtohisseissä) ja plokit oli yhdistetty vaijerilenkillä, ja lenkkiin oli kiinnitetty n. 10 m pitkä vaijeripätkä. Pätkän päähän kiinnitettiin lihakimpale, ja koko komeus laitettiin vauhdilla liikkeelle! Lihakimpale liipotti vaijerilenkin reittiä huomattavaa vauhtia välillä maahan osuen ja vimmatusti poukkoillen, ja gebardit juoksivat lounaansa perässä! Tällä tavoin saatiin samalla gebardeille vähän ajankulua ja hyvä syy ottaa pieniä spurtteja. Aika taitaviksi nappaajiksi he olivat kyllä kouliintuneet, kimpaleet saatiin kiinni alta aikayksikön. Gepardiruokailusta löytyy netistä kuvia, mm. Wikipediasta, vaikkapa tämä, ja pienen hetken videopätkä tässä (klikkaa leijonan kuvaa).

Ruokinta-aikataulu toi eläintarhaan tutustumiseen hauskan rungon, ja tapahtumien välillä oli mukavasti aikaa tutustua kaikkiin muihin eläimiin. Joukkomme suosikeiksi nousivat apinat ja erityisesti se mustaturkkisten apinoiden kolmehenkinen perhe, jossa perheen puberteetti-ikäinen poikanen teki kaikkensa saadakseen vanhempansa hermostumaan. Kukapa äiti ei hermostuisi, jos kesken oman ruokailun jälkikasvu roikkuu pään päällä ja työntää varpaitaan äitinsä korviin? Kyseisestä perheestä on Youtube-video, jonka kaltaista seesteistä elämää taustamusakilla emme kyllä todistaneet!

Näimme myös eläintarhan tuoreimman tulokkaan, kolmeviikkoisen tamariiniapinan poikasen. Hento minipieni poikanen kyyhötti vanhempansa selässä ja katseli ihmetellen vilinää ympärillään.

Hauska eläintarha monine eläimineen vei päivämme niin että itse linnaan tutustuminen jäi meiltä tällä kertaa väliin, kävimme vain ihailemassa sisäpihaa ja puutarhaa. Kokonaisuuteen kuuluva Gironcoli-taidemuseo oli vielä kiinni. Päivän kruunasi ajelu läpi sekä viini- että omenatarhojen alueen, nousu näköalavuorelle ja kahvit kahvilakonditoriassa (voi niitä kakkuja...). Kiitos C., N., O., P. ja E. hauskasta yhteisestä päivästä!

Pääsiäistervehdys!

Kevät ei ole ollenkaan huomannut, että pääsiäinen on jo, vaan pääsiäispuput ovat täällä Itävallassakin saaneet loikkailla munakoreineen kevyen lumi- ja räntäsateen keskellä.

Pääsiäinen on täällä merkittävä juhla, ja pääsiäisherkut ilmestyivät hyvissä ajoissa kauppojen hyllyille. Varaslähdön ottivat nämä valmiiksi keitetyt ja (liuku)värjätyt kananmunat, joita löytyi kylmäaltaasta jo tammikuussa!

Isohusse ja lapset tekivät meillä pääsiäisostokset torilta, ja sieltä löytyivät nämä vähän hillitymmin värjätyt munat:

Hyvää pääsiäistä kaikille täältä lumisateen keskeltä!

Mukavassa seurassa

Ystäväperhe Suomesta tuli pääsiäismatkalle Itävaltaan, ja tuli yhdeksi päiväksi kanssamme laskettelemaan. Vietimme hauskan päivän yhdessä ihmetellen Sportgasteinin jylhiä maisemia, hienoa auringonpaistetta, kovaa tuulta ja pitkiä rinteitä.

Meille päivä oli jo kolmas samassa paikassa. Ensimmäisenä päivänä emme lumisateelta ja alhaalla roikkuvilta pilviltä nähneet ollenkaan maisemia emmekä juuri muita laskijoitakaan. Toisena päivänä olimme samassa paikassa upeassa auringonpaisteessa ja näimme henkeäsalpaavat näkymät, ja jonkin verran enemmän laskijoita. Kolmentena päivänä sää oli aurinkoinen, kovin tuulinen, ja yhtäkkiä kaikki muutkin olivat päättäneet tulla Sportgasteiniin. Mutta kilometrien pituiset rinteet olivat niin pitkiä, että gondolijonoon patoutuneet ihmismassat hävisivät rinteisiin helposti.

Tuuli oli kova, ja puski laaksoa reunustavien vuorien yli pilvimassoja. Oli upean näköistä seurattavaa, kun pilvimassa vyöryi vuortenharjanteiden välistä. Päivän aikana sää vaihteli paljon, ja kun rinteellä oli pituutta 5 kilometriä ja korkeuseroa varmaan 700 m, yhden laskunkin aikana sää ja lumi ehtii muuttua. Vaikka laskimme kolme päivää peräkkäin samassa paikassa, olivat päivät täysin erilaisia, ja luonnonolosuhteet ja maisemat ympärillä alati vaihtuvia.

Vietimme hauskoja hetkiä kavereiden kanssa, kiitos O, T ja E vierailustanne!