Kevätmeininkiä

Kyllä, nyt se on täällä, selkeästi aistittavissa, ja niin vahvana, ettei voi enää tulla takatalvea (...eihän?). Kevät nimittäin. Päivällä lämpötilat kipuavat jo hämmentäviin lukemiin, mikä on saanut paikalliset kaivamaan kaapista lyhyet hameet, sirot kävelykengät. t-paidat ja lyhyet housut. Jossain määrin siirtymä keväiseen varustukseen on tapahtunut kalenteria, ei lämpömittaria katsoen, ja parin viime viikon kylminäkin päivinä grazilaiset ovat uhmanneet säätä melko heppoisella vaatevarustuksella. Mutta tällä viikolla aurinkoisina päivinä on lämpötila suojaisissa paikoissa jo helposti lähennellyt kahtakymmentä astetta.

Ja puiden silmut - ne puhkeavat juuri näinä päivinä. Sisäpihallamme on (täälläkin!) onnenpensas, joka pontevana on jo aivan keltaisena. Alla olevan kuvan Isomatte on fotoshoppaillut keittiön ikkunasta ottamistaan kuvista. Kiinnittäkäämme huomiota siihen villiviiniin, joka on istutettu keltaisen onnenpensaan taakse. Sen vahvan miehen hauiksen paksuinen runko nousee matalan autotallirakennuksen katolle, luikertelee pitkin kattoa paksun mukavan kattokompostin keskellä ja nousee siitä sitten peittämään koko naapurirakennuksen julkisivun. Olemme kauhunsekaisella ihastuksella tarkastelleet lähes tasakattoisen autotallin vesikatteen päälle kertynyttä biokerrostumaa, joka lähiviikkoina tulnee puhkeamaan täyteen loistoonsa!

Päätimme nautiskella aurinkoisesta ja lämpimästä päivästä patikkaretkellä jossakin päin Grazia. Lähdimme liikkeelle autolla kaupungin katuja kohti pohjoista, ja noin 20 minuutin ajon jälkeen olimme ohittaneet Andritzin kaupunginosan ja vähän muitakin. Lopulta katu muuttui hyvin kapeaksi ja 34% jyrkkyiseksi tieksi (täällä jyrkän mäen alussa jyrkkyys ilmoitetaan liikennemerkillä). Kiipesimme ylös, kunnes ajoimme vanhan tilakeskuksen pihaan, johon tie päättyi. Piha, joka  oli vähän niin  kuin kyläaukio, toimi myös retkeilijöiden parkkipaikkana. Aukion reunoilta lähti eri suuntiin teitä ja polkuja, ja yhtä pellon laitaa nousevaa polkua me lähdimme kipuamaan.

Kevään ensi pilkistyksiä!

Tämä rehu on paikallinen leskenlehti, siis "kevään ensi kukkanen". Ja leskenlehtiä täällä kasvaa myös!

Kävelyreitti oli väliin kapeampi, väliin taasen hyväkuntoinen autotie, merkitty puihin maalatuilla puna-valko-puna -raidoilla ja keltaisilla selkeillä viitoilla. Tai siis, viitat olisivat olleet selkeät, jos olisimme tienneet minne olemme menossa, tai jos olisimme painaneet mieleen, minkä nimisestä paikasta lähdimme...

Maisemat olivat hienoja, jyrkkiä (hoito)metsärinteitä, ja kohdissa, jossa "hoito" oli edennyt avohakkuuseen saatoimme ihailla pitkää laaksomaisemaa ja laakson takana siintäviä lumihuippuisia vuoria.

Isohusse ja Pikkumatte pyökkimetsässä.

Patikkaretkemme alun jyrkkyys tasaantui vähitellen, ja huipulle kiipeämisen sijaan päätimme kiertää kukk...mäen...eh...meikäläisittäin... vuoren??? Kuljimme paikallisittain hyvin vaatimattoman nyppylän kuvetta pitkin. Parissa polunmutkassa tuumimme, mihin päin lähteä, ja luotimme Isohussen sisäänrakennettuun GPS:ään: "Minä luulen, että auto on tämän ja tuon seuraavan mäen välissä!" No, itse asiassa näin juuri oli, ja reilun parin tunnin päästä laskeuduimme  takaisin sille samalle kyläaukiolle, jolta olimme lähteneet.

Isomatte yritti ennen lähtöä saada kisukontaktia paikallisasukkiin - ikävä kyllä laihoin tuloksin.

"Mitähän tuokin nyt tuossa...?"